sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Neuvostovirolaisen kahdeksankulmaisen tyyppikioskin kiehtova maailma



Neuvostoliittolaisille tyyppitaloille on tapana hieman naureskella. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tyyppitalo sinänsä ei ole pelkästään sosialistisen maailman ilmiö. Suomessakin tehtiin erilaisia tyyppitaloja 1920-luvulta aina 1950-luvulle asti, muun muassa niitä ns. rintamamiestaloja. Yllä olevassa kuvassa on esimerkki Tallinnan Pelgurannaan 1960-luvun alussa rakennetuista silikaattitiilisistä tyyppitaloista suunnittelutoimisto Eesti Projektin mallia '1-317', joka kansan suussa tunnetaan nimellä hruštšovka (ven. хрущёвка). Tällä nimityksellä tunnetaan ne 3–5-kerroksiset elementti- tai tiilitalot, joita ympäri Neuvostolittoa rakennettiin Nikita Hruštšovin (1894–1971) ollessa kommunistisen puolueen pääsihteeri eli Neuvostoliton tosiasiallinen johtaja vuosina 1953–64. Virossa suurin osa tämän ajan tyyppitaloista näyttää olevan "vain" nelikerroksisia tiilitaloja – viisikerroksisuus johtuu siitä, että viisi asuinkerrosta oli hissittömyyden maksimi. 
Vastarakennettunahan millään talolla ei vielä ole mitään luonnetta. Kiinnostavaksi talo tuleekin vasta ajan myötä. Kun takana on tarpeeksi historiaa, elettyä ja koettua elämää, alkaa taloillakin olla oma luonteensa. Tätähän normaalin asuintalon ollessa kyseessä satunnainen matkailija voi vain arvailla. Alla oleva '1-317' on sekin Pelgurannasta. Olen seissyt talon edessä Sõle-kadulla useampaankin kertaan. Sitä on kiva katsella, mutta eihän minulla ole aavistustakaan juuri tämän talon luonteesta ja historiasta. Pitäisi ehkä istua lähistön baarissa ja tutustua johonkin mieheen, joka sattumalta siellä asuu. Näinkin voi toki joskus tapahtua. Pitää vain odotella. Ja voi sitä itsekin toimillaan avittaa.


Olen alkanut hiljalleen tutkailla erilaisia tyyppirakennuksia, joita neuvostoaika Tallinnaan mukanaan toi. Tällaisia ovat asuintalojen lisäksi muun muassa monet koulut, lastentarhat ja esimerkiksi muutamat elokuvateatterit. Viitisen vuotta sitten huomasin ensimmäistä kertaa myös tyyppikioskien olemassaolon. Luulenpa, että tähän on tarvittu useampien kioskien hieman tiedostamaton näkeminen, kunnes niiden tunnistettava muoto on jonain satunnaisena hetkenä herättänyt kiinnostuksen. Ensimmäinen tietoisesti näkemäni kahdeksannurkkainen tyyppikioski sijaitsee Tallinnan Mustamäen kaupunginosassa: 


Tämä pieni kioski toimi kukkakioskina silloin, kun näin sen viitisen vuotta sitten. Kuvaushetkellä se oli kuitenkin kiinni. Sittemmin olen unohtanut sen, ja nyt onkin tarkoituksena matkustaa lähiaikoina Tallinnaan katsomaan sitä, että onko se ylipäänsä enää olemassa. En edes ihan tarkkaan muista sitä katua, minkä varressa se sijaitsi. Trollikkareitin varrella se kuitenkin oli.
Romanttisuus liittyy usein katoamiseen. Minulle tämä kuva onkin siksi haikean romanttinen. Kuva on nimittäin mustavalkoinen siksi, että alkuperäinen on tietokoneeni kovalevyn hajottua hävinnyt taivaan tuuliin. Jouduin reproamaan oman kuvani mustavalkoisena kirjan sivuilta. On tapahtumassa jotain sympaattistakin.
Sympaattista oli myös nähdä ensimmäinen uusi kioski sen jälkeen, kun niiden olemassaolosta oli ylipäänsä tullut tietoiseksi:


Se tapahtui Tallinnan lähellä, alle 30 kilometriä länteen Keilan pikkukaupungissa, jossa rautatieasemalla sijainnut kioski toimii vielä ihan alkuperäisessä käytössäänkin. Ostin sieltä elokuussa 2009 kaalipiirakan ja limsapullon. Kun aloin kuvata kioskia, sen myyjä selvästikin hermostui ja soitti ilmeisesti omistajalle. Menin heti sanomaan olevani vain "arhitektuurturist", ja sitten tulimmekin ihan hyvin juttuun. Sittemmin olen käynyt kioskilla jo toistamiseenkin. Nyt se onkin jo kuin vanha tuttu:


Jonain päivänä aion ottaa vielä yhteyttä Viron arkkitehtuurimuseoon ja selvittää tyyppikioskin vaiheet ja löytää toivottavasti alkuperäiset piirustukset. Kioskista on vaihtelevan koon lisäksi olemassa myös rakenteeltaan erilaisia versioita. Esimerkiksi suljetumpi versio, jota käytetään muun muassa torikojuna. Entisen Neuvostoliiton sukellusvenetukikohdan Paldiskin torilla kesällä 2009 niitä oli kaksi:
  

Toinen oli kuvaushetkellä ilmeisesti varastokäytössä, mutta toisessa, joka oli aika rajun näköisesti päällystetty kokonaan pellillä, oli myös myyntitoimintaa:


Ajat muuttuvat. Tehdas, jossa valmistettin aikoinaan kaapeleita, saattaa muuttua taiteilijoiden työhuoneiksi ja museoiksi. Näin voi käydä myös kahdeksankulmaiselle tyyppikioskille. Kun uskaltauduin Tallinnan itäpuolella sijaitsevaan yksityiseen sotamuseoon (Eesti Vabadusvõitluse muuseumRaen kunnassa Lagedissa, yllätti minut kauniissa jokivarren luonnossa varsin kummallinen näky. Siellä ne olivat, panssarivaunu ja kahdeksankulmainen tyyppikioski, sulassa sovussa:


Kioskista oli tehty omituinen luokkahuonetta muistuttava näyttelyinstallaatio:



Kioskeja voi myös näköjään yhdistellä. Alla oleva hurjan näköinen – myös hurjan värinen naapuritalon mukaan sävytetty – tuplakioski (ympärivuorokautinen kioski ja snagari sekä kukkakauppa ja suutari) on ihan Tallinnan linja-autoaseman vieressä:


Ja sitten törmäsin todelliseen mysteeriin. Raasikun Arukülassa löysin tosi kummallisen kahdeksankulmaiseen kioskin. Olen mielessäni kuvitellut, että kyseessä on tuunattu kioski, jossa perusmalli on korotettu harjakattoiseksi ikään kuin kansallisromanttisessa hengessä. En ole tästä lainkaan varma, mutta ajatus tuntuu hauskalta. Voihan toki olla, että tämä kummajainen on ihan tehdasvalmisteinenkin:


Lagedista löysin myös kioskin, joka sai minut katselemaan niitä ihan uusin silmin. Jostain syystä vasta juuri tämä varastoparakkina pienen kylätien varrella sijainnut kioski sai minut tajuamaan, että ehkä joskus voisin mennä tällaiseen paikkaan, koputtaa ovelle ja kysyä isännältä, että mitäköhän kioski mahtaisi maksaa, jos tulisin ja hakisin sen kuorma-autolla pois. Sitä en kyllä vielä uskalla ajatella, mitä isäni ja äitini sanoisivat, kun yrittäisin tuoda heidän kesämökilleen oman kahdeksankulmaisen pikkumökkini miljöötä kaunistamaan:

 

Olen viime aikoina ollut sairauksistani johtuen mielialoiltani melko ailahteleva ja myös masennukseen taipuvainen, väliin jopa vähän romanttisen suisidaalinenkin. Päätin kuitenkin vähän aikaa sitten, että en halua kuolla ennen kuin olen nähnyt jokaikisen Viron kahdeksankulmaisen tyyppikioskin. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, kuinka paljon niitä on ja missä ne kaikki sijaitsevat.

(Perustuu esitelmään, joka pidettiin Romantic Geographic Societyn ja Esoteerisen maantieteen koulukunnan 2. maailmankonferenssissa 'Ulkona kartalta' Suomenlinnan Susisaaressa 27.–28.2.2010.)    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti