On myös todettava, että puistikko ei ole sisältä koettuna järin viihtyisä. Se ei juurikaan houkuttele istuskelemaan. Sen verran kuitenkin istuin, että mietin niitä helsinkiläisiä paikkoja, joissa olisin kesän mittaan käynyt ekaa kertaa. Muistin ainakin Itäisen Brahenkadun ja Fleminginkadun välisen osuuden Porvoonkadusta. Joskus alkukesästä sitä kävellessäni tajusin, että en ollut koskaan siellä ollut.
Sitten istuin vielä vähän aikaa ja mietin syötäväksi tarkoitettuja asioita, joita en ole koskaan maistanut. Yksi sellainen oli viherherukka, mutta eipäs ole enää, sillä soin niitä Hakaniemen torilta ostamani rasiallisen Cedercreutzia katsellessani. Maku oli vähän niin kuin mustaherukan, mutta en minä nyt siihenkään mitenkään erityisesti sydäntäni menettänyt.
Ensikertalaisuus lähes elämänasenteena on ainakin meikäläisen oloa monesti helpotellut.
VastaaPoistaterveisin P. Hanhiniemi
Minulla on 68-vuotias hyvä ystävä, jota olen alkanut suorastaan ihailla tästä syystä. Mutta aika angstinen hänkin kyllä on aina ollut.
VastaaPoistaToissa kesänä Kolmosen ratikassa arviolta viiden vanha poika huudahti äkkiä koko vaunun kuullen: "Katso äiti, hevospatsas!" Kaikkien matkustavaisten päät kääntyivät Cedercreutzin veistokseen päin; tajusimme pojan näkevän taideteoksen ensimmäistä kertaa.
VastaaPoistaHetken hiljaisuuden jälkeen poika jatkoi: "Siinä on äiti ja lapsi - ihan kuin me." Äidin kasvoille levisi madonnamainen hymy, jonka kauneudelta minun oli kostuneet silmäni suljettava.
Vasta myöhemmin minulle selvisi, että teoksen nimi on Äidinrakkaus. Tajusin nähneeni teoksen ensimmäistä kertaa, vaikka olin katsellut sitä kolmekymmentä vuotta.
Ystäväni Rellun muistotilaisuuden jälkeen ajattelin kävellä kaupungin halki ( aina Töölönrannalta Rööperiin) kotiin. Varsapuiston kohdalla olin jo hyvin uupunut ja halusin levätä. Arvioin, että puistonpenkki niin keskellä kaupunkia on turvallinen paikka aamuyöllä. Näin olikin. Lepäsin, ja muistin kuolleen äitini. Ilmankos.
VastaaPoistaPidän kyyneliin asti myös Sturenkadun ja Brahiksen kulmalla olevasta patsaasta, jossa äiti ja tytär kiertävät, vai vetävätkö, pyykkiä. Ennen sotia vaarini ystävineen lauloi niillä kohdin serenaadia mummolleni, joka oli Fasulla töissä ja asui neljän likan kanssa siinä huonetta. Ja mummo otti hänet miehekseen. Silloin vaari ei vielä ryypännyt.Vasta sotien jälkeen.
Ergo. Patsailla on paikkansa.Paikoilla patsaansa.Patsas on, jos on, niistä huolimatta . Ja merkitykset, meille kaikille omat, erilaiset, samat tai toiset. Terv. Tyyne-täti.