Vaihtoehto McDonald'sille: Iso-Roba

Onpahan, hitto soikoon, Rööperissäkin Mäkkäri! Toisaalta voi hyvällä syyllä kysyä, että kannattaako tätä Tuomas Vimman puoleista Punavuorta ylipäänsä nimittää Rööperiksi. Pitäisikö nimitys varata vain pornokuningas Tom Sjöbergin puoleiselle Punavuorelle, jota minun on tapana joskus leikkisästi nimittää Syvä-Punavuoreksi. 

Oli miten oli, Iso-Roban Mäkkäri sijaitsee Iso-Roobertinkatu 1:ssä, Oscar Bomansonin ja Bertel Jungin suunnittelemassa, vuonna 1907 valmistuneessa rakennuksessa. Talossa toimi myös "Tiflana" – ks. Herttoniemen Siirtolapuutarhayhdistyksen historiikki – tunnettu elokuvateatteri Tivoli aina vuoteen 1950 saakka, vaikka Hertsikan stara muisteleekin, että "Tifla katosi, kun slobot stikkas siihen pommin".

 
Iso Roobertinkatu on kävelykatu – tosin koko ajan täynnä autoja –, ja siellä on runsaasti kalja- ja ruokapaikkoja. Ihan lähellä ei kuitenkaan hyvää lounaspaikkaa ole, joten ehkä kannattaa mennä ensin miltei viereen Black Dooriin oluelle ja miettiä hyvä suunnitelma. Ja tässä yksi ehdotus: jollet halua mennä Yrjönkadun toiselle puolelle Pikku-Roballe ja nauttia omituista 1970-luvun huoltoasematunnelmaa pihviravintola Beefy Queen Jambossa, ota ja säästä yksi päivä hakemalla kaupasta vaikka raejuustoa ja babyporkkanoita ja mene sitten seuraavana päivänä tuhlaamaan: Mäkkärin nurkan takana Yrjönkadulla sijaitsee nimittäin ihan oikea libanonilainen ravintola Farouge. Voit kokeilla vaikka paahdettua lampaankaretta perunaterriinillä, 27 euroa. Moni on tykännyt. Myös vähän ammattilaisemmat kävijät.

Lähin taideteos on ihan lähellä: pikemminkin korutaiteilijana tunnetun Björn Weckströmin Viheltävä helsinkiläinen (1995). Se ei veistoksena ole kovin kummoinen, itse asiassa se on lähinnä säälittävä esimerkkki epätoivoisesta turhamaisuudesta – siitä miten taiteilija väkisin lahjoitti sen kaupungille saadakseen kaupungille omaa nimeään kantavan julkisen teoksen. Siksi kannattaakin mennä vähän matkan päähän Dianapuistoon eli virallisesti Kolmikulmaan katsomaan veistosta, joka loi paikalle hengen ja antoi sille jopa nimen. Tosin Yrjö Liipolan veistoksen nimi ei ole oikeasti Diana vaan Tellervo, Tapion tytär (1928).  

Sitten voikin ryhtyä suunnittelemaan kesäretkeä Yrjö Liipolan taidemuseoon Koskelle. Jos aika ei kuitenkaan anna periksi, voi kävellä Rikhardinkadun kirjastoon ja lainata sieltä Liipolan muistelmakirjan Vaellusvuosiltani (WSOY 1956). Ja kuvitella olevansa Unkarissa, jossa Liipola asui pitkään.