Vaihtoehto McDonald'sille: Ruoholahti

Päätin ryhtyä jälleen vähän poliittiseksi. Kaupunkia jäsennetään usein kauppojen ja ravintoloiden kautta. Viaton lause saattaa kuulua vaikkapa: "No, se on siinä Roban Mäkkäriä vastapäätä..." McDonald'seja on Helsingissä 19. En pidä Mäkkäreistä enkä käy niissä koskaan. Syyt tähän perustuvat sekä ravintopoliittisiin asioihin (jo pelkästään vastenmielinen transrasvan käyttö riittää, mutta voitte myös tutustua Morgan Spurlogin dokkariin Super Size Me (2004), jos haluatte lisävakuuksia) että palkkapoliittisiin seikkoihin (nuorten riistäminen paskaduunilla) että myös globaalia kyynistä kapitalismia kohtaan tuntemaani yleiseen vastenmielisyyteen. Päätin kuitenkin mielenkiinnosta kokeilla jäsentää kaupunkia Mäkkäreiden kautta ja sitten yrittää kammeta tuota jäsennystä edes vähän paikoiltaan. Tarkoitus on kartoittaa osapuilleen näköetäisyydeltä Mäkkäristä vaihtoehtoiset ruokapaikat ja suositella niitä – sekä maantieteellisiksi referensseiksi että ruokapaikoiksi. Sain siis näin ainekset peräti yhdeksääntoista retkeen ja postaukseen. Viimeiseen retkeen jätän Suomen Mäkkärin pääkonttorin yhteydessä olevan ravintolan. Saatan jopa sitten projektin lopuksi syödä siellä. Tokihan tutkin myös sitä, löytyikö Mäkkäreiden lähistöltä mitään muuta kiinnostavaa. Lähinnä tarkkailen – syystä tai toisesta – julkista taidetta.

Tervetuloa Helingradiin! Ruoholahden McDonald's (Itämerenkatu 14) sijaitsee keskellä uutta lasista, teräksistä ja ruosteista Ruoholahtea, jota jotkut arkkitehdit nimittävät hieman irvaillen Helingradiksi, koska niin monet uusista taloista ovat kotosin sankariarkkitehti Pekka Helinin toimiston pöydältä. Kun en kovin nopeasti saanut selville sitä, kuka Mäkkärin talon eli Ruoholahden metroaseman päällä olevan Toimihenkilöunionin rakennuksen on suunnitellut, annoin asian olla – eikä se nyt minua edes niin hirveästi kiinnosta.

Metroaseman ja Kauppakeskus Ruoholahden takia alueella on luonnollisesti paljon ruokapaikkoja, joista voi harkita vaihtoehtoa Mäkkärille. Ihan lähietäisyydelläkin on vaikka kuinka monta. Kiinalaisen ystävä voi vierailla China Food Gardenissa (Itämerenkatu 12), joka tarjoaa sellaista kiinalaista perusmättöä, jota en juurikaan enää syö – muun muassa kiinalaisissa paljon käytettävän natriumglutamaatin takia. Tällaisia paikkoja Helsinki on nykyään täynnään. Vähän samantapainen – ruokapaikkanakin siis myös kaljapaikka – mättöpaikka on myös Dacca (Itämerenkatu 16), jota voisi kai nimittää bangladeshilaisintialaiseksi, mutta kyllä sieltä saa pizzan ja kebabinkin, joka viimemainittu on sekin jo kai saanut tuomionsa. Samaa tavaraa saa vastapäätä (Itämerenkuja 2) Warsha Fast Foodista, jossa vielä vähän aikaa sitten oli joku toisenniminen itämainen takeawaymättöpaikka. Suomalaisen kotiruuan ystävälle on vieressä Meritähti (Itämerenkuja 2), joka näyttää olevan kansan mieleen, mutta kyllä minun on todettava, että siellä syömäni kolme lounasta olivat varsin vaatimatonta tasoa. Oli tietenkin ilahduttavaa, kun tarjolla noina kertoina oli maksaa, lihapullia ja karjalanpaistia, jota varsinkaan viimemainittua ei ravintoloista kovinkaan usein löydy. Mutta eipä ollut mikään niistä ns. paskan hääppöstä. Vieressä voi käydä oluella: Amsterdam on kuitenkin HOK-Elannon Olohuone-ketjua, joten jotain falskia siinäkin on. Yritän yleensä välttää niitä. Vastapäätä Itämerenkadun toisella puolella on Café Picnic, mutta ainakin kuvittelen sen olevan samanlainen McJob-franchisepaskaduuniketju kuin Mäkkärikin – enkä ehkä ihan turhaan –, joten en niissäkään käy. Ny menee kyllä jo ihan posttraumaatisen stressireaktion puolelle, sillä suositukseni – tämän on pakko johtua sairaushistoriastani – on Katri Antellin Kahvila-ravintola Itämeri (Itämerenkatu 15), niin tylsässä miljöössä kuin sijaitseekin. 

Jotain sympaattista Antellissa on kuitenkin ainakin historiansa kautta. Katri Antell oli oululainen leipuri, joka perusti toimintansa jo vuonna 1880. Aika raju ketju siitäkin on kasvanut: henkilöstöravintoloita on jo osapuilleen sata! Antellin lounaat ovat varsin monipuolisia. Esimerkiksi 10.3. lounasbuffet sisälsi muun muassa terveellisesti kesäkurpitsasosekeittoa ja epäterveellisesti pyttipannua, mutta minä kärvistelin terveellisemmin pinaattijuusto-ohukaisten kanssa. Näin voi baarien miehelle käydä. Vielä viime vuonna suositukseni olis varmaankin ollut Dacca, jossa olisin juonut vielä toisenkin oluen ruoan kanssa nauttimani lisäksi. Nyt join vettä!

Suositeltavan taideteoksen valinta ei Ruoholahdessa ole vaikeaa. Metroasemalla sijaitsee Juhana Blomstedtin kaksiosainen tilateos vuodelta 1993. Sinisistä ja valkoisista keraamisista laatoista koostuvan teoksen ensimmäinen osa sijaitsee aseman ylätasanteella porraskuilun otsakkeessa:

Toinen, sylinterimäinen osa sijaitsee sitten alhaalla laituritasanteella. 

Ja jos oikein innostuu taiteesta, on Ruoholahden metroaseman ympäristö tähän hyvä paikka: läheisellä Ruoholahdentorilla voi käydä katsomassa kuuluisan yhdysvaltalaisen taiteilijan Dennis Oppenheimin Kihlausta (2000), kahta jättimäistä sormusta, tai Pekka Helinin nimetöntä veistosta Itämerentorilla. Helinin rumilusta katsellessa voisi vaikka miettiä sitä, että kuvanveistohommat kannattaisi ihan oikeasti jättää kuvanveistäjille. Helinin teos on epäilemättä yksi kaupungin rumimmista julkisista teoksista. Ehdotankin vakavasti, että se purettaisiin. Mutta ei kaiken julkisen taiteen niin hienoa tarvitse olla. Lähistöllä sijaitsee vielä lasikopperossa Jouni Kuusimäen Lepakko (1980-luku), joka installoitiin nykyiselle paikalleen vuonna 2003. Kyseessä on metallinen lepakko, joka roikkui aikoinaan Lepakkoluolan katossa, ja näin se muistuttaa sympaattisesti alueen historiasta, vaikka ei niin loistavaa taidetta välttämättä olisikaan. Jouni Kuusimäki taitaa nykyään toimia Ryhmäteatterin näytämömestarina.