Kankurinkadulla / Kangru tänaval

Usein on hauska yksinkertaisesti vain kuljeskella sinne sun tänne, seurata nenäänsä tai mitä tahansa muuta intuitiota, mutta kyllä taustatietojen hankkiminen ja kaikenlainen suunnittelukin saattaa tuottaa joskus jotain yllättävää – tai ainakin uutta. Päätin taannoin jostain syystä verrata Helsingin ja Tallinnan kadunnimiä ja tehdä listan samannimisistä kaduista. Niitä olikin yllättävän monta. Sitten päätin supistaa tarjolla olevaa retkeilyä ja verrata lempikaupunginosiani. Helsingistä valikoitui itsestäänselvästi Punavuori, mutta Tallinnasta otin isomman alueen (linnaosa), joka jakautuu pienempiin varsinaisiin kaupunginosiin (asum). Tallinnassakin valinta oli itsestäänselvä: Põhja-Tallinn eli Pohjois-Tallinna, jossa mieluiten kuljeskelen Tallinnassa käydessäni. Näiltä alueilta löytyi kolme yhteistä katua: Sepänkatu / Sepa tänav, Tehtaankatu / Vabriku tänav ja Kankurinkatu / Kangru tänav. Ja sitten pitikin jo lähteä Tallinnaan käymään Kangrulla.   

 

Mainitsin edellä taustatietojen hankkimisen. Tallinnassa kadunnimien suhteen korvaamaton kirja on Aleksander Kivin Tallinna tänavad (Valgus 1972). Sinä esitellään Tallinnan kaikki kadut ja niiden nimien taustat. Uudemman listan kadunnimistä ja niiden historiallisista – ja siis myös poliittisista – muutoksista löytää myös Eesti Keele Instituutin kotisivuilta.

Kangrun nimeä ei ole tarvinnut muuttaa, koska se on aika uusi katu ja myös vailla poliittisia intohimoja. Kangru perustettiin Pelgurannan kaupunginosaan, joka oli Tallinnan ensimmäinen neuvostoaikainen suunniteltu lähiö, vasta vuonna 1953. 

Nimensä Kangru sai Pelgurannan viereisessä Sitsin kaupuginosassa sijainneen Balti Manufaktuurin puuvillatehtaan – neuvostoaikana siis puuvillakombinaatin – työläisten

mukaan. Jo vuonna 1898 perustettu tehdas toimi vielä muutama vuosi sitten nimellä Baltex 2000, mutta nykyään tyhjät tilat omistaa joku singaporelainen grynderi, joka aikoo rakentaa paikalle kauppa- ja kulttuurikeskuksen, mutta eiköhän nykyinen lama ole pannut suunnitelmat jäihin. 

Helsingin Kankurinkadun nimen historia on ikävä kyllä paljon tylsempi. Nimi ei kunnioita mitään ajallisesti ja paikallisesti sijoitettavaa historiaa. Se on ns. ryhmänimi, tässä tapauksessa käsityöläisin ja ammattimiehiin liittyvä ryhmänimi – samanlainen punavuorelainen katu on myös Kivenhakkaajankatu. Kankurinkatu on olemassa jo vuodesta 1842, joten aika paljon vanhempi se on tallinnalaista kaimaansa. Alunperin sen rakennuskanta koostui tietenkin puutaloista, joita ei enää ole, joten rakennuskannassa on jo menossa toinen kierros.  

 Tallinnalaista numerointia.

Helsinkiläistä numerointia.

Tallinnalaista rappausta.

Helsinkiläistä rappausta.

Kangru on siis perustettu vuonna 1953. Lyhyellä kadunpätkällä – kolmisensataa metriä – on kaikkineen 12 taloa; mukana on 1950-luvun stalinistista arkkitehtuuria, 1960–1970-lukujen elemettitaloja – muun muassa kaksi ns. hrushtshovkaa – ja jopa yksi uuden itsenäisyyden aikana 2000-luvulla rakennettu talo. Tunnelma on rauhallinen, ja siihen varsin sopivasti katua dominoikin kaksi isoa lastentarhaa, Mesipuu I ja Mesipuu II. Ja sitten on vielä varsinainen kulttuurin kehto: Pelgurannan kirjasto, joka on alun perin ollut varsin maineikas lastenkirjasto. 

Kankurinkatu on lyhyt sekin – vähän yli 200 metriä. Taloja on kaikkineen kahdeksan, ja ikähaitari on aika iso: 1869–1964. Arkkitehtonisesti mitään kovin merkittävää ei kadulla ole, vaikka uskonkin Vihtilän (Kankurinkatu 6) asukkaiden olevan kovin ylpeitä talostaan – ja onhan Aarre Ekomaan suunnittelema ja vuonna 1931 valmistunut rakennus kieltämättä melko komea. Tunnelma Helsingin Kankurinkadulla on myös rauhallinen; kadun toimintoja dominoi posti ja leipomo.

Tallinnassa Kangrulta löytyi ylllättäen yleinen sauna, josta en ollut aiemmin tietoinen. Tämä tietää tulevaisuudessa vielä toistakin matkaa Kangrulle, koska olen aloittanut Viron yleisten saunojen bongaamisen. Vähän harvakseltaan sitä on tapahtunut, mutta kokemukset ovat olleet hauskoja. Saunaolutta ei kangrulaisessa baarissa valitettavasti voi nauttia, mutta lähistöllä Sõle-kadun numerossa 75 (entinen Karl Marxin puistokatu) on onneksi pieni venäläistyyppinen kellaribaari. 

Ja jos sauna on Tallinnan Kangrun mahdollinen ykköskokemus, on se Punavuoren Kankurinkadulla epäilemättä Kanniston leipomo. Toisinaan minua ärsyttää, kun puhutaan "kaupungin parhaasta siitä-ja-siitä", mutta kai se on tunnustettava, että olen useampaankin kertaan nimittänyt Kanniston ruislimppua kaupungin parhaaksi. Ja näinhän se taitaa olla. Ja jos sen haluaa huuhdella oluella alas, nurkan taakse on Kankurinkadulla mentävä niin kuin Tallinnassakin. Kankurinkatu 3:n ja Pursimiehenkatu 16:n nurkalla nimittäin sijaitsee ravintola Old Anchor – entinen Ankkuri – jonka jalkakäytävälle levitetty terassi tosin sijaitsee Kankurinkadun puolella. Eihän sekään enää ihan aito rööperiläisravintola ole, mutta jotain sinne päin kuitenkin.

Kaikkea ei aina tarvitse tietää. Olisikohan nämä tallinnalaispuut tuomittu katkaistaviksi? Siltä ehkä vaikuttaa.

Ja onko tämä helsinkiläisgraffitin puhdistus mennyt pieleen ja jäänyt jollain tavalla kesken? En minä vain tiedä.

Mutta sen tiedän, että tulen vielä taatusti kävelemään molemmilla Kankurinkaduilla. Kaikessa pienuudessaan retket olivat varsin hauskoja.