Iso-Roban tarrataidetta

Toisinaan kannattaa katsettaan tarkentaa ränneihin, sähkökaappeihin ja muihin kadunkalusteisiin, joissa saattaa nähdä kaikkea pientä ja kiinnostavaa, jota tällainen vanhempi äijä ei välttämättä ihan edes ymmärrä. Yksi tällainen alue on tarrataide, yhdensorttinen graffitin tai katutaiteen alalaji, jota kaupunki on täynnä mutta jonka spottaaminen vaatii vähän harjaannusta ja jota toisaalta siivotaan pois myös varsin ripeään tahtiin. Kävelin Iso-Roban kävelukatuosuuden kokonaan läpi ja kuvasin jokaisen tarran, joka ei ollut suoranainen mainos (useimmiten kyse on bändimainoksista) ja josta oli jotain järkevää vielä jäljellä. Tässä on siis dokumentoituna Roban tarratilanne yhtenä huhtikuisena päivänä, mutta en valitettavasti osaa kertoa tarroista sen enempää, koska nyt alkaa minunkin osaltani se varsinainen opiskelu. Esimerkiki kaikista alimpana oleva timanttikuvio levisi ympäri kaupunkia eri kokoisina tarroina muutama vuosi sitten, mutta en ole saanut sen merkityksestä mitään tietoa. Parikymppinen poikanikaan ei osannut minua valistaa. En siis lainkaan vastusta, jos saan kuvista kommenttejakin. Alla kuitenkin kaikki:

Vaihtoehto McDonald'sille: Asematunneli

Asematunneli rakennettiin vuosina 1966–67. Muistan vielä, kuinka se lapsesta tuntui vähän pelottavaltakin paikalta. Jotenkin epämääräinen se on ollut aina, mutta nykyisin kyse on lähinnä jostain vaikeasti määriteltävästä nuhjuisuudesta. Se on yksinkertaisesti vain tylsä ja ruma paikka. Mitään varsinaisia muistoja ei Asematunneliin liity, jos ei se nyt sitten ole muisto, että muistan jo varhaisilta opiskeluajoilta sen yhden kaupan edessä aina olleet eri uskontokuntien lahkojen edustajat jakamassa Vartiotornejaan ja mitä niitä nyt on. Ja sitäkin olen silloin tällöin siellä kulkiessani miettinyt, että osaavatkohan tunnelissa asuvat monet pulut sieltä pois vai elävätkö ne siellä koko elämänsä.

Asematunnelin Mäkkärikin herättää oudon kysymyksen. Sen kyljessä lukee "Express". Tarkoittaako se siis sitä, että se on jonkinlainen pika-Mc'Donalds verrattuna tavallisiin McDonald'seihin? Onko olemassa siis hitaampia ja nopeampia pikaruokaloita? No, olihan Heselläkin aikoinaan omituisen ristiriidan nimessään sisältävä hampurilainen, nimittäin Minimega. Mikähän sekin mahtoi olla? Ainakin sitä kaivataan takaisin jopa adressin muodossa. Maailma on todellakin kummallinen paikka.

Olin jo valehtelemassa, että vaihtoehtona Mäkkärille kävin syömässä omituisessa paikassa, jonka nimi oli Kylli-Tädin Kotiruokaa, mutta tosiasia on se, että en halua syödä tunnelissa lainkaan enkä usko että sieltä löytyy oikeasti edes yhtään kelpoa lounaspaikkaa – Chillistä ei ainakaan sellaiseksi ole. En sitten kuitenkaan viitsinyt valehdella, mutta jotain hupaisaa Kylli-Tädissä kyllä oli, joten ehkä sekin pitää vielä kokeilla. Netistä en löytänyt Kyllistä mitään lisätietoja.

Taidekokemukseksi olin kauppaamassa Jouko Christianssonin minimalistista maalausta Metrolinjat, joka valmistui vuonna 1985 ja jonka pitäisi olla Rautatieaseman metropysäkin liukuportaiden yläpäässä, mutta jostain syystä en löytänyt koko teosta. Sitten vielä huomasin, että en tiedä koko Christianssonista yhtään mitään, vaikka olenkin vähän niin kuin taideasiantuntija. Maan alla kaikki muuttuu omituiseksi.

Mutta alhaalta laiturilta löytyi onneksi yksi taideteos. Yllä on kuvattu yksityiskohta Sanna Karlsson-Sutisnan betonisesta duunista Metron kasvoja, joka valmistui vuonna 2007 ja joka juhlistaa metron 25-vuotista historiaa. Vähän rujoja tai ainakin juroja nuo metromatkustajien kasvot ovat, mutta kai se on ihan kelpo teos. Maan alla hävisi jotenkin koko arvostelukyky. Äkkiä metrolla Ruoholahteen ja meren rantaan!

Vaihtoehto McDonald'sille: Forum pohjakerros

Forumin pohjakerros on kuin pikaruokahelvetti. Mäkkärin lisäksi sieltä löytyy Chico's (HOK-Elantoa, yksi jo kahdeksastatoista ja ilmeisen huono), Namaskaar (kasvaessaan tylsistynyt), Eerikin pippuri (ilmeisesti kasvamaan pyrkivä mutta vielä kai luotettava), Simply Soppa (tämän varmaan pitäisi olla se valitsemani vaihtoehto, mutta en jaksa olla koko ajan niin terveellinen), Southern Fried Chicken (veikkaanpa että tämä on se epäterveellisin ja ilmeisesti tosi huono), Beefy King (ketju joka ei herätä mitään intohimoja) ja Habibi (Lähi-itää, jota vielä aion kokeilla – jonkun mielestä se on "Forumin haisevan ravintolahelvetin helmi"). Mutta olo oli sitten kuitenkin kebabmainen, joten Eerikin pippuri oli valintani. Ja onhan se aina ollut stadin parhaita alallaan – ei siitä mihinkään pääse: 

Taidekokemuskin on tarjolla jo pohjakerroksessa. Kimmo Kaivannon Hopeiset sillat (1985) on kaiketikin ihan hyvää kauppakeskustaidetta, mutta ei se ainakaan minun veriäni ylen kauhiasti seisauta. Teos yltää pohjalta aina yläkerroksen lasikattoon asti, joten onhan se komea. Ylemmissä kerroksissa voi vielä tarkastella Kaivannon koristeellista suihkulähdeveistosta nimeltään Nereidi (1985) – siis jonkin sortin antiikin mytologian merenneito.

Kaikkineen Forum on aika tylsä paikka (tai siis ihan paska), joten yritän lähinnä pysytellä pois sieltä. Joskus muistelen sitä, kuinka viehättävä paikka vanha Forum oikeastaan oli. Sääli, että vuonna 1952 valmistunut sisäpihalle keskittynyt yksikerroksinen liiketalo purettiin, sillä kyllä keskustassakin voisi olla jotain pientä. Aleksis Kivi muuten asui aikoinaan niillä main sijainneessa puutalossa. Jotain ylevää siis kuitenkin tähän loppuun.

Vaihtoehto McDonald'sille: Kluuvi

Kampin Mäkkäri (Kluuvikatu 5) sijaitsee Forumin Mäkkärin tavoin uusrenesanssirakennuksessa – niin paljon kuin näitä kauppakeskuskompleksin kuorina toimivia julkisivuja enää 'rakennuksiksi' voi nimittää. Kampin tapauksessa arkkitehti on vielä astetta kuuluisampi: Theodor Höijer, joka oli aikansa johtavia arkkitehteja. Rakennus on vuodelta 1885, joten se on Helsingin vanhin Mäkkäri-rakennus. Höijerin käsialaa ovat muun muassa lähellä sijaitsevat Hotel Kämp – pelkkä kuori nykyasussaan – ja Ateneumin taidemuseo. Jos Mäkkärille haluaa hyvän tai jotenkin omaperäisen vaihtoehdon, ei Kluuvin kauppakeskuksessa sellaista taida olla tarjolla. Chico's ja Café Picnic ovat tylsänpuoleisia ketjuravintoloita, belgialaistyyppinen Belge on juuri niin aito belgialainen kuin HOK-Elannon ravintola voi ylipäänsä olla ja ilmeisen laskeva trendissään. Armini on puolestaan meksikolaistyyppinen peruskauppakeskuskuppila (kyllä suomi on hauska kieli!).

Niinpä päädynkin hieman yllätyksellisesti mäkkärinvälttämissuosituksessani (suomihan on siis hauska kieli!) Karl Fazer Café'hen, aitoon helsinkiläisklassikkoon, joka on toiminut Kluuvikadulla jo vuodesta 1891. Ja nyt nimenomaan lounaspaikkana, sillä sen edullinen keittolounasbuffet pitää sisällään aina kolme keittoa ja hyvää leipää, joten sielläkin voi mättää itseensä paljon hyvää ja terveellistä ravintoa. Belgeen voi sitten vaikka mennä belgialaiselle jälkiruokaoluelle. Esimerkiksi Leffe on ihan hyvä uskonnollissävyinen valinta.

Taidetta voi lähistöllä harrastaa helposti. Yliopiston Porthania-rakennuksen edessä on yksi Helsingin maineikkaimmista ulkomaalaisista taideteoksista: baski Eduardo Chillidan (1924–2002) Helsinki 1992 (1992), joka kuitenkin luvalla sanoen on ikään kuin väärän kokoinen ja väärässä paikassa. Ja löytyypä Iso-Roban tavoin täältäkin korutaiteilija Björn Weckströmin melko vaatimaton tuotos: Fazerin kukko (1991). Tämänkin paikkaansa-ei-niin-hirvittävän-hyvin-sopivan teoksen kaupunki joutui ottamaan vastaan lahjoituksena.

Taidevalintani ei sekään ole kyllä mitään veret seisauttavaa taidetta, mutta jotakin zeitgeistia siitä hauskasti henkii – se on jonkin sortin aikakone. Kyseessä on Aimo Tukiaisen reliefi Kuluttajaperhe (1950), joka sijaitsee Veikko Leisténin piirtämän Elannon entisen tavaratalon päädyssä Aleksanterinkatu 9:ssä. 

Vaihtoehto McDonald'sille: Forum katutaso

Kauppakeskus Forumista on kasvanut jättimäinen, ison korttelin sisään kasvanut keskus, joka yhdistää erilaisia taloja toisiinsa. Itse muistan onneksi vielä sen vanhan, jo puretun Forumin ja siellä edelleenkin toimivan Ajattaren ja ennen kaikkea sen nerokkaan 1970-luvulta olevan jinglen, jonka sanoitusta voi vain ihmetellä:

Ajatar on Forumissa,

Forumissa Mannerheimintiellä,

auki joka ilta kello kahdeksaan,

Ajatar on Forumissa.

Sen muuten sävelsi klarinetisti-saksofonisti Kaarlo Kaartinen, joka vastaa myös toisesta ikihitistä: Risella, Risella, Suomen suosituin riisi on Risella. Ja näitä ikimuistoisia mainoksia näkee nykyään halutessaan MTV3:n sivuilla.

Forumin katutason Mäkkäri (Mannerheimintie 16) sijaitsee Kiseleff & Heikelin arkkitehtitoimiston suunnittelemassa uusrenessanssitalossa vuodelta 1890. Konstantin Kiseleff ja Elia Heikel suunnittelivat ympäri Helsinkiä useita tämäntyyppisiä rakennuksia.

Ennen Mannerheimintie 16:ssa käytiin leffassa: vuosina 1926–82 se oli Capitol ja sitten vuodesta 1985 vuoteen 2006 asti seitsensalinen Forum. Nykyään tiloissa toimii ns. sedula: Apollo Live Club.

Forumista löytyy Mäkkärille luonnollisesti runsaasti vaihtoehtoisia paikkoja. Yllä kuvattu ruma fantasia-annos on burger sekin nimeltään. Päätin vähän nimittäin snobbailla, ja söin lounaani Michelin-tähdistään kuuluisan ruokaguru Hans Välimäen uudessa rahvaanomaisemmassa paikassa: La Société du Cochon. Tarkemmin ottaen sen ensimmäisen kerroksen Cafe Cochonissa; toisen kerroksen brasserien Välimäki ennättikin jo myydä uusille omistajille. On se vähän tempoilevaa tämä Helsingin ravintolaelämä. Tällainen ravintolatavis ei oikein tahdo pysyä mukana.

Kokemus oli aika hupaisa, mutta on kai se todettava, että 14,90 maksanut burger – ravintolan kallein annos – tuskin on hintansa väärti. Ihan kelpo se kuitenkin oli, ja maalaisleivälle lätkäisty lihabiitti oli hyvä niin kuin maalaisranskalaisetkin, mutta olisihan se ollut ehkä järkevämpää syödä Vitello tonnato -leipä, joka maksaa 7,50 ja jota eräs tuttavani kehui varsin maukkaaksi ja myös täyttäväksi.

Taidekokemukseksi minun piti suositella tyhjää paikkaa, entistä leffateattrin edustaa, jossa sijaitsi Ukri Merikannon mielestäni paras julkinen teos, Kohtaaminen (1984). Kolmiosainen veistos siirrettiin Forumin muutostöiden takia vuonna 2007 Meilahteen. Korvaavaksi teokseksi olin ajatellut Kimmo Kaivannon suihkulähdeveistosta Nereidi (1985), joka on Forumin pääaulassa sisällä, mutta ruokaillessani huomasinkin melkein pääni yläpuolella teoksen, josta en entuudestaan ollut edes tietoinen. Kyseessä on Aimo Tukiaisen Kasvu (1964). En ole löytänyt teoksesta mitään tietoja, mutta muistelisin että paikalla oli ennen joku pankki – olisikohan ollut Helsingfors Sparbank? –, joten kyseessä lienee pankkisalin koristeeksi hankittu veistos, mitä silloin ennen vanhaan harrastettiin melko paljon. Kyllä on nykyveistäjillä elannon hankkiminen paljon vaikeampaa.

Punavuori etusivulle!

Kävelin 16.3. Pääpostin ja Kiasman välissä, ja satuin katselemaan onneksi myös ylöspäin. Miehet olivat juuri pystyttämässä remonttitelineitä, ja oli hauska seurata heitä työssään. Otin myös useamman valokuvan, koska miesten vertikaalinen rytmi oli aika vinkeä.

Kuvia otti myös sitten joku muukin, koska seuraavan päivän Metrossa oli etusivulla kuva samasta tapahtumasta. Hetken olin vähän kateellinenkin: "Lukijan ottama kuva, 100 euroa." Miksen minä ollut hiffannut moista satasen tienaamisen mahdollisuutta?

No, eihän se pitkään harmittanut. En todellakaan kävele kaupungilla kamera taskussani tienatakseni sillä jotain. Se taitaisi jopa olla psykomaantieteellisen havainnoinnin perusperiaatteiden vastaista toimintaa. Mutta oikeaoppisuudesta viis. Päätin kuitenkin asettaa itselleni haasteen – vaikka se vähän lapsellinen olisikin. Aion yrittää ottaa Punavuoresta vuoden sisällä kuvan, joka pääsee Metron etusivulle. Palaamme siis asiaan.

Vaihtoehto McDonald'sille: Iso-Roba

Onpahan, hitto soikoon, Rööperissäkin Mäkkäri! Toisaalta voi hyvällä syyllä kysyä, että kannattaako tätä Tuomas Vimman puoleista Punavuorta ylipäänsä nimittää Rööperiksi. Pitäisikö nimitys varata vain pornokuningas Tom Sjöbergin puoleiselle Punavuorelle, jota minun on tapana joskus leikkisästi nimittää Syvä-Punavuoreksi. 

Oli miten oli, Iso-Roban Mäkkäri sijaitsee Iso-Roobertinkatu 1:ssä, Oscar Bomansonin ja Bertel Jungin suunnittelemassa, vuonna 1907 valmistuneessa rakennuksessa. Talossa toimi myös "Tiflana" – ks. Herttoniemen Siirtolapuutarhayhdistyksen historiikki – tunnettu elokuvateatteri Tivoli aina vuoteen 1950 saakka, vaikka Hertsikan stara muisteleekin, että "Tifla katosi, kun slobot stikkas siihen pommin".

 
Iso Roobertinkatu on kävelykatu – tosin koko ajan täynnä autoja –, ja siellä on runsaasti kalja- ja ruokapaikkoja. Ihan lähellä ei kuitenkaan hyvää lounaspaikkaa ole, joten ehkä kannattaa mennä ensin miltei viereen Black Dooriin oluelle ja miettiä hyvä suunnitelma. Ja tässä yksi ehdotus: jollet halua mennä Yrjönkadun toiselle puolelle Pikku-Roballe ja nauttia omituista 1970-luvun huoltoasematunnelmaa pihviravintola Beefy Queen Jambossa, ota ja säästä yksi päivä hakemalla kaupasta vaikka raejuustoa ja babyporkkanoita ja mene sitten seuraavana päivänä tuhlaamaan: Mäkkärin nurkan takana Yrjönkadulla sijaitsee nimittäin ihan oikea libanonilainen ravintola Farouge. Voit kokeilla vaikka paahdettua lampaankaretta perunaterriinillä, 27 euroa. Moni on tykännyt. Myös vähän ammattilaisemmat kävijät.

Lähin taideteos on ihan lähellä: pikemminkin korutaiteilijana tunnetun Björn Weckströmin Viheltävä helsinkiläinen (1995). Se ei veistoksena ole kovin kummoinen, itse asiassa se on lähinnä säälittävä esimerkkki epätoivoisesta turhamaisuudesta – siitä miten taiteilija väkisin lahjoitti sen kaupungille saadakseen kaupungille omaa nimeään kantavan julkisen teoksen. Siksi kannattaakin mennä vähän matkan päähän Dianapuistoon eli virallisesti Kolmikulmaan katsomaan veistosta, joka loi paikalle hengen ja antoi sille jopa nimen. Tosin Yrjö Liipolan veistoksen nimi ei ole oikeasti Diana vaan Tellervo, Tapion tytär (1928).  

Sitten voikin ryhtyä suunnittelemaan kesäretkeä Yrjö Liipolan taidemuseoon Koskelle. Jos aika ei kuitenkaan anna periksi, voi kävellä Rikhardinkadun kirjastoon ja lainata sieltä Liipolan muistelmakirjan Vaellusvuosiltani (WSOY 1956). Ja kuvitella olevansa Unkarissa, jossa Liipola asui pitkään.  

Vaihtoehto McDonald'sille: Kamppi

Kampin Mäkkäri (Fredrikinkatu 46) sijaitsee Kampin autotalossa, jossa on jotain aikansa suurkaupunkimaisten toimistorakennusten loistetta, niin kolho kuin se oikeasti onkin. Arkkitehdistä minulla ei ole haisuakaan – tieto ei googlettamalla auennut, ja tämän takia en kirjastoon viitsi lähteä. Jos Mäkkäriin eksyisi syömään, saisi kuitenkin ihailla vastapäätä oikein hauskaa arkkitehtuuria – ikkunasta nimittäin näkyy Tennispalatsi, alunperin väliaikaiseksi tarkoitettu hieno rakennus, jossa nykyään voi käydä kahdessa museossa ja elokuvissa. Rakennuksen suunnitteli arkkitehtiylioppilas Helge Lundström, joka ei koskaan edes valmistunut arkkitehdiksi.

McDonald'sille löytyy lähistöltä useitakin lounaspaikkavaihtoehtoja, mutta taso ei hirvitä. Vastapäisessä Tennispalatsissa voisi toki etsiä isänmaallisemman roskaruokavaihtoehdon, sillä siellä sijaitsee Hesburger, joka varsin harvinaisella tavalla kykenee laittamaan kampoihin McDonald'sin maihinnousuyrityksessä. Heseksi kutsutun pikaruokaketjun nimi tulee naantalilaisesta grillikioskiyrittäjä Heikki Salmelaisesta. Tennispalatsissa on tarjolla myös toinen iso ketju: Pizza Hut, jonka tuotteita olen viimeksi kokeilllut pari vuotta sitten – ja pettyen. Ja onpa Tennispalatsissa myös perusmättökebabia tarjoava Stadin Kebab, joita niitäkin on jo kaikkineen neljä. Urheilun harrastaja voi syödä mättönsä autotalon Elmo Sports & Grillissä, jossa voi syödä vaikka megapläjäysburgerin (voi tätä suomenkieltä!). Kaljallakin voi käydä parissa ketjupaikassa, ja onpa lähistöllä vielä yksi Sedu Koskisenkin paikka.

Mutta se varsinainen lounassuositus olkoon nepalilainen Satkar, joka asusteli ennen Lönkalla. Kun katselin eat.fi:n asiakaskommentteja Satkarista, opin uuden sanan avulla sen, mikä Satkar on. Se on 'perusnepsu' (voi tätä suomenkieltä, osa 2!). Mutta on perusnepsussa aina jotain sympaattisempaa kuin monissa muissa perusmättöpaikoissa. Kai?    

Taiteen harrastajalle alueella on tajolla aika harvinainen tarina julkisten taideteosten siirtämisestä – tai kaksikin. Kampin metroasemalla oli stadin ensimmäinen metrotaideteos, Ipi Kärjen iso maalaus Maa, ilma, tuli ja vesi vuodelta 1985. Se jouduttiin siirtämään varastoon vuonna 2002, kun Kampin keskusta alettiin rakentaa, ja nyt se ei enää istu vanhalle paikalleen, joten sille etsitään uutta. 

Samoin kävi aseman ulkopuolella sijanneelle Anu Matilaisen veistokselle Liike (1985), joka sijaitsi yllä olevan kuvan paikalla vesialtaassa, jota sitäkään ei enää ole. Kovin haikea olo sen poistamisesta ei tullut, koska veistoksen kömpelöt graniittiset linnut olivat jotensakin tragikoomisia. 

Taiteen harrastajan tuleekin kävellä läheiselle Fredrikintorille, jossa sijaitsee ruotsalaisen Ernst Billgrenin hauska ja omituinen Kohtauspaikat (1998). Samalla voi tarkastella skeittausta ja miettiä, että mitähän mieltä siinäkin mahtaa olla. Äänimaisema ainakin on hupaisa. Hrrrrrrrrrrrrrrr – kops! Tai jotain sinne päin.

Vaihtoehto McDonald'sille: Ruoholahti

Päätin ryhtyä jälleen vähän poliittiseksi. Kaupunkia jäsennetään usein kauppojen ja ravintoloiden kautta. Viaton lause saattaa kuulua vaikkapa: "No, se on siinä Roban Mäkkäriä vastapäätä..." McDonald'seja on Helsingissä 19. En pidä Mäkkäreistä enkä käy niissä koskaan. Syyt tähän perustuvat sekä ravintopoliittisiin asioihin (jo pelkästään vastenmielinen transrasvan käyttö riittää, mutta voitte myös tutustua Morgan Spurlogin dokkariin Super Size Me (2004), jos haluatte lisävakuuksia) että palkkapoliittisiin seikkoihin (nuorten riistäminen paskaduunilla) että myös globaalia kyynistä kapitalismia kohtaan tuntemaani yleiseen vastenmielisyyteen. Päätin kuitenkin mielenkiinnosta kokeilla jäsentää kaupunkia Mäkkäreiden kautta ja sitten yrittää kammeta tuota jäsennystä edes vähän paikoiltaan. Tarkoitus on kartoittaa osapuilleen näköetäisyydeltä Mäkkäristä vaihtoehtoiset ruokapaikat ja suositella niitä – sekä maantieteellisiksi referensseiksi että ruokapaikoiksi. Sain siis näin ainekset peräti yhdeksääntoista retkeen ja postaukseen. Viimeiseen retkeen jätän Suomen Mäkkärin pääkonttorin yhteydessä olevan ravintolan. Saatan jopa sitten projektin lopuksi syödä siellä. Tokihan tutkin myös sitä, löytyikö Mäkkäreiden lähistöltä mitään muuta kiinnostavaa. Lähinnä tarkkailen – syystä tai toisesta – julkista taidetta.

Tervetuloa Helingradiin! Ruoholahden McDonald's (Itämerenkatu 14) sijaitsee keskellä uutta lasista, teräksistä ja ruosteista Ruoholahtea, jota jotkut arkkitehdit nimittävät hieman irvaillen Helingradiksi, koska niin monet uusista taloista ovat kotosin sankariarkkitehti Pekka Helinin toimiston pöydältä. Kun en kovin nopeasti saanut selville sitä, kuka Mäkkärin talon eli Ruoholahden metroaseman päällä olevan Toimihenkilöunionin rakennuksen on suunnitellut, annoin asian olla – eikä se nyt minua edes niin hirveästi kiinnosta.

Metroaseman ja Kauppakeskus Ruoholahden takia alueella on luonnollisesti paljon ruokapaikkoja, joista voi harkita vaihtoehtoa Mäkkärille. Ihan lähietäisyydelläkin on vaikka kuinka monta. Kiinalaisen ystävä voi vierailla China Food Gardenissa (Itämerenkatu 12), joka tarjoaa sellaista kiinalaista perusmättöä, jota en juurikaan enää syö – muun muassa kiinalaisissa paljon käytettävän natriumglutamaatin takia. Tällaisia paikkoja Helsinki on nykyään täynnään. Vähän samantapainen – ruokapaikkanakin siis myös kaljapaikka – mättöpaikka on myös Dacca (Itämerenkatu 16), jota voisi kai nimittää bangladeshilaisintialaiseksi, mutta kyllä sieltä saa pizzan ja kebabinkin, joka viimemainittu on sekin jo kai saanut tuomionsa. Samaa tavaraa saa vastapäätä (Itämerenkuja 2) Warsha Fast Foodista, jossa vielä vähän aikaa sitten oli joku toisenniminen itämainen takeawaymättöpaikka. Suomalaisen kotiruuan ystävälle on vieressä Meritähti (Itämerenkuja 2), joka näyttää olevan kansan mieleen, mutta kyllä minun on todettava, että siellä syömäni kolme lounasta olivat varsin vaatimatonta tasoa. Oli tietenkin ilahduttavaa, kun tarjolla noina kertoina oli maksaa, lihapullia ja karjalanpaistia, jota varsinkaan viimemainittua ei ravintoloista kovinkaan usein löydy. Mutta eipä ollut mikään niistä ns. paskan hääppöstä. Vieressä voi käydä oluella: Amsterdam on kuitenkin HOK-Elannon Olohuone-ketjua, joten jotain falskia siinäkin on. Yritän yleensä välttää niitä. Vastapäätä Itämerenkadun toisella puolella on Café Picnic, mutta ainakin kuvittelen sen olevan samanlainen McJob-franchisepaskaduuniketju kuin Mäkkärikin – enkä ehkä ihan turhaan –, joten en niissäkään käy. Ny menee kyllä jo ihan posttraumaatisen stressireaktion puolelle, sillä suositukseni – tämän on pakko johtua sairaushistoriastani – on Katri Antellin Kahvila-ravintola Itämeri (Itämerenkatu 15), niin tylsässä miljöössä kuin sijaitseekin. 

Jotain sympaattista Antellissa on kuitenkin ainakin historiansa kautta. Katri Antell oli oululainen leipuri, joka perusti toimintansa jo vuonna 1880. Aika raju ketju siitäkin on kasvanut: henkilöstöravintoloita on jo osapuilleen sata! Antellin lounaat ovat varsin monipuolisia. Esimerkiksi 10.3. lounasbuffet sisälsi muun muassa terveellisesti kesäkurpitsasosekeittoa ja epäterveellisesti pyttipannua, mutta minä kärvistelin terveellisemmin pinaattijuusto-ohukaisten kanssa. Näin voi baarien miehelle käydä. Vielä viime vuonna suositukseni olis varmaankin ollut Dacca, jossa olisin juonut vielä toisenkin oluen ruoan kanssa nauttimani lisäksi. Nyt join vettä!

Suositeltavan taideteoksen valinta ei Ruoholahdessa ole vaikeaa. Metroasemalla sijaitsee Juhana Blomstedtin kaksiosainen tilateos vuodelta 1993. Sinisistä ja valkoisista keraamisista laatoista koostuvan teoksen ensimmäinen osa sijaitsee aseman ylätasanteella porraskuilun otsakkeessa:

Toinen, sylinterimäinen osa sijaitsee sitten alhaalla laituritasanteella. 

Ja jos oikein innostuu taiteesta, on Ruoholahden metroaseman ympäristö tähän hyvä paikka: läheisellä Ruoholahdentorilla voi käydä katsomassa kuuluisan yhdysvaltalaisen taiteilijan Dennis Oppenheimin Kihlausta (2000), kahta jättimäistä sormusta, tai Pekka Helinin nimetöntä veistosta Itämerentorilla. Helinin rumilusta katsellessa voisi vaikka miettiä sitä, että kuvanveistohommat kannattaisi ihan oikeasti jättää kuvanveistäjille. Helinin teos on epäilemättä yksi kaupungin rumimmista julkisista teoksista. Ehdotankin vakavasti, että se purettaisiin. Mutta ei kaiken julkisen taiteen niin hienoa tarvitse olla. Lähistöllä sijaitsee vielä lasikopperossa Jouni Kuusimäen Lepakko (1980-luku), joka installoitiin nykyiselle paikalleen vuonna 2003. Kyseessä on metallinen lepakko, joka roikkui aikoinaan Lepakkoluolan katossa, ja näin se muistuttaa sympaattisesti alueen historiasta, vaikka ei niin loistavaa taidetta välttämättä olisikaan. Jouni Kuusimäki taitaa nykyään toimia Ryhmäteatterin näytämömestarina.   

Punavuoren Psykomaantieteellisen Seuran esihistoriaa, 2: Paluu Valgaan

Aiemmassa postauksessa 6.2.09 käytin vain kuvituksenomaisesti kahta kuvaa Valgasta ja totesin, että matkasta ei syntynyt raporttia. Tarkemmin ajatellen taisinkin olla väärässä. Valgan kävelyretket (18.–24.11.08) olivatkin silkkaa psykomaantiedettä, mikä näkyy myös kuvista. Hahmotin tätä taloudellisesti huonossa jamassa olevaa 13 000:n asukkaan pikkukaupunkia käytettyjen vaatteiden ja tavaroiden sekä komissiokauppojen kautta. 

Hieman samalta tuntuu katsella nykyään suomalaisten pikkupaikkojen keskuskatuja ja havainnoida sitä, kuinka entiset pankkisalitkin saattavat toimia kirpputoreina. Jostain syystä mieleeni tuli Orivesi, joten taidankin ensi kesänä käydä siellä.

Kun ryhdyin muistelemaan aikaa Valgassa, tajusin että tämähän on jo tehty aiemminkin. Kävin jokunen vuosi sitten Võrussa, idempänä Etelä-Virossa, ja siellläkin jostain systä kuvasin kaikki löytämäni käytettyjen tavaroiden kaupat. Jos löydän kuvat vielä jostain, julkaisen nekin tässä samassa yhteydessä.

Odavad riided = Edullisia vaatteita

Kasutatud riided = Käytettyjä vaatteita

Komisjoni pood = Komissiokauppa. Solomin komissiokauppa oli ainoa näistä kaupoista, joissa kävin sisällä. Käytettyjä vaatteita myyvien kauppojen tunnelma on nimittäin sellainen, että en halua enää koskaan kokea olevani hyväosainen slummailija. Tämä selvisi minulle jo samantyppisessä viikon retriitissä, jonka tein entiseen ydinsukellusvenetukikohtaan Paldiskiin jokunen vuosi sitten. Mutta Solomin kaupassa oli kaikkea kiinnostavaa, muun muassa neuvostoaikaista virolaista pop-musiikkia 70 senttiä/LP.

Ja niin aika kuluu. Osa käytettyjen tavaroiden kaupoistakin on jo tuhoutunut, niin kuin kohta ne talotkin, joissa ne sijaitsivat.

Ja kun tarpeeksi aikaa kuluu, häviävät kaikki jäljet. Rakkain kuva Valgan matkalta onkin tämä:

Kun oikein tarkkaan tihrustaa, näkyy seinässä vielä kevyesti: Odavad kaupad. Muutaman vuoden kuluttua sitä ei enää näe. Jotain metatason runollisuutta tässä on. Enkä nyt yritä selittää sitä sen enempää.

Kankurinkadulla / Kangru tänaval

Usein on hauska yksinkertaisesti vain kuljeskella sinne sun tänne, seurata nenäänsä tai mitä tahansa muuta intuitiota, mutta kyllä taustatietojen hankkiminen ja kaikenlainen suunnittelukin saattaa tuottaa joskus jotain yllättävää – tai ainakin uutta. Päätin taannoin jostain syystä verrata Helsingin ja Tallinnan kadunnimiä ja tehdä listan samannimisistä kaduista. Niitä olikin yllättävän monta. Sitten päätin supistaa tarjolla olevaa retkeilyä ja verrata lempikaupunginosiani. Helsingistä valikoitui itsestäänselvästi Punavuori, mutta Tallinnasta otin isomman alueen (linnaosa), joka jakautuu pienempiin varsinaisiin kaupunginosiin (asum). Tallinnassakin valinta oli itsestäänselvä: Põhja-Tallinn eli Pohjois-Tallinna, jossa mieluiten kuljeskelen Tallinnassa käydessäni. Näiltä alueilta löytyi kolme yhteistä katua: Sepänkatu / Sepa tänav, Tehtaankatu / Vabriku tänav ja Kankurinkatu / Kangru tänav. Ja sitten pitikin jo lähteä Tallinnaan käymään Kangrulla.   

 

Mainitsin edellä taustatietojen hankkimisen. Tallinnassa kadunnimien suhteen korvaamaton kirja on Aleksander Kivin Tallinna tänavad (Valgus 1972). Sinä esitellään Tallinnan kaikki kadut ja niiden nimien taustat. Uudemman listan kadunnimistä ja niiden historiallisista – ja siis myös poliittisista – muutoksista löytää myös Eesti Keele Instituutin kotisivuilta.

Kangrun nimeä ei ole tarvinnut muuttaa, koska se on aika uusi katu ja myös vailla poliittisia intohimoja. Kangru perustettiin Pelgurannan kaupunginosaan, joka oli Tallinnan ensimmäinen neuvostoaikainen suunniteltu lähiö, vasta vuonna 1953. 

Nimensä Kangru sai Pelgurannan viereisessä Sitsin kaupuginosassa sijainneen Balti Manufaktuurin puuvillatehtaan – neuvostoaikana siis puuvillakombinaatin – työläisten

mukaan. Jo vuonna 1898 perustettu tehdas toimi vielä muutama vuosi sitten nimellä Baltex 2000, mutta nykyään tyhjät tilat omistaa joku singaporelainen grynderi, joka aikoo rakentaa paikalle kauppa- ja kulttuurikeskuksen, mutta eiköhän nykyinen lama ole pannut suunnitelmat jäihin. 

Helsingin Kankurinkadun nimen historia on ikävä kyllä paljon tylsempi. Nimi ei kunnioita mitään ajallisesti ja paikallisesti sijoitettavaa historiaa. Se on ns. ryhmänimi, tässä tapauksessa käsityöläisin ja ammattimiehiin liittyvä ryhmänimi – samanlainen punavuorelainen katu on myös Kivenhakkaajankatu. Kankurinkatu on olemassa jo vuodesta 1842, joten aika paljon vanhempi se on tallinnalaista kaimaansa. Alunperin sen rakennuskanta koostui tietenkin puutaloista, joita ei enää ole, joten rakennuskannassa on jo menossa toinen kierros.  

 Tallinnalaista numerointia.

Helsinkiläistä numerointia.

Tallinnalaista rappausta.

Helsinkiläistä rappausta.

Kangru on siis perustettu vuonna 1953. Lyhyellä kadunpätkällä – kolmisensataa metriä – on kaikkineen 12 taloa; mukana on 1950-luvun stalinistista arkkitehtuuria, 1960–1970-lukujen elemettitaloja – muun muassa kaksi ns. hrushtshovkaa – ja jopa yksi uuden itsenäisyyden aikana 2000-luvulla rakennettu talo. Tunnelma on rauhallinen, ja siihen varsin sopivasti katua dominoikin kaksi isoa lastentarhaa, Mesipuu I ja Mesipuu II. Ja sitten on vielä varsinainen kulttuurin kehto: Pelgurannan kirjasto, joka on alun perin ollut varsin maineikas lastenkirjasto. 

Kankurinkatu on lyhyt sekin – vähän yli 200 metriä. Taloja on kaikkineen kahdeksan, ja ikähaitari on aika iso: 1869–1964. Arkkitehtonisesti mitään kovin merkittävää ei kadulla ole, vaikka uskonkin Vihtilän (Kankurinkatu 6) asukkaiden olevan kovin ylpeitä talostaan – ja onhan Aarre Ekomaan suunnittelema ja vuonna 1931 valmistunut rakennus kieltämättä melko komea. Tunnelma Helsingin Kankurinkadulla on myös rauhallinen; kadun toimintoja dominoi posti ja leipomo.

Tallinnassa Kangrulta löytyi ylllättäen yleinen sauna, josta en ollut aiemmin tietoinen. Tämä tietää tulevaisuudessa vielä toistakin matkaa Kangrulle, koska olen aloittanut Viron yleisten saunojen bongaamisen. Vähän harvakseltaan sitä on tapahtunut, mutta kokemukset ovat olleet hauskoja. Saunaolutta ei kangrulaisessa baarissa valitettavasti voi nauttia, mutta lähistöllä Sõle-kadun numerossa 75 (entinen Karl Marxin puistokatu) on onneksi pieni venäläistyyppinen kellaribaari. 

Ja jos sauna on Tallinnan Kangrun mahdollinen ykköskokemus, on se Punavuoren Kankurinkadulla epäilemättä Kanniston leipomo. Toisinaan minua ärsyttää, kun puhutaan "kaupungin parhaasta siitä-ja-siitä", mutta kai se on tunnustettava, että olen useampaankin kertaan nimittänyt Kanniston ruislimppua kaupungin parhaaksi. Ja näinhän se taitaa olla. Ja jos sen haluaa huuhdella oluella alas, nurkan taakse on Kankurinkadulla mentävä niin kuin Tallinnassakin. Kankurinkatu 3:n ja Pursimiehenkatu 16:n nurkalla nimittäin sijaitsee ravintola Old Anchor – entinen Ankkuri – jonka jalkakäytävälle levitetty terassi tosin sijaitsee Kankurinkadun puolella. Eihän sekään enää ihan aito rööperiläisravintola ole, mutta jotain sinne päin kuitenkin.

Kaikkea ei aina tarvitse tietää. Olisikohan nämä tallinnalaispuut tuomittu katkaistaviksi? Siltä ehkä vaikuttaa.

Ja onko tämä helsinkiläisgraffitin puhdistus mennyt pieleen ja jäänyt jollain tavalla kesken? En minä vain tiedä.

Mutta sen tiedän, että tulen vielä taatusti kävelemään molemmilla Kankurinkaduilla. Kaikessa pienuudessaan retket olivat varsin hauskoja.