Albertikatu 20 on arkkitehti Toivo Korhosen piirtämä, ja se valmistui vuonna 1970. Ohikulkijalle talo ei paljoa tarjoa, sillä liikehuoneistoja ei ole – on vain seinää ja portti sisäpihalle. Jotain viehättävää talossa silti on. Se ei edusta kaikkein laatikkomaisinta elementtirakentamista vaan tuo mieleen jopa aineksia klassisesta funkiksesta.
Korhonen on ollut ahkera arkkitehti, jonka suunnittelemia rakennuksia löytyy ympäri Helsingin kantakaupunkia: muun muassa entisen elokuvateatteri Alohan talon (Heimolan talo) tilalle noussut rakennus, jonka toisessa kerroksessa kävin aikoinani elämäni ensimmäisen kerran itsepalveluviinakaupassa. Oli se yhtä juhlaa! Vanhassa Heimolassa toimi myös taiteilijaryhmä, jonka jäseniä silloin tällöin tapaan ja jotka yhä muistelevat talon pikaista purkamista.
Mutta nyt Kluuvista takaisin Punavuoreen. Tai ehkä ei sittenkään vielä, sillä Korhonen suunnitteli ympäri Suomea. Hänen käsialaansa on myös Lauritsalan kirkko, jonka hän suunnitteli yhdessä Jaakko Laapotin kanssa. Tästä nimittäin sain idean. Sitähän voisi kirjoittaa raportteja paikoista, joissa ei ole koskaan käynyt. Lauritsalan sijaintiakaan en ennen tämän kirjoittamista tiennyt.
Liittyy Albertinkadunkin taloon mennyttä maailmaa. Paikalla aiemmin sijainneessa puutalossa toimi nimittäin vuosina 1957–64 legendaarinen jazzklubi Old House Jazz Club, joka tunnettiin tuttavallisemmin nimellä Mäyränkolo. Ilmari Vesterinen kirjoitti aiheesta kirjan Mäyränkolon jazzareita (WSOY 2006). Ja niin pääsin taas omiinkin muistoihini: olen nimittäin istunut yliopistolla Vesterisen kulttuuriantropologian luennoilla – silloin kun en lintsannut ja istunut Heimolan Alkon viereisessä kapakassa, jonka nimeä en jostain syystä juuri nyt muista. Nuorempana henkilönä Mäyränkolo on minulle tietenkin vain tarinoita, mutta onneksi YLE:n Elävästä arkistosta löytyy pätkä, jolla Laila Kinnunen esiintyy Mäyränkolossa jazzlaulajana Jaakko Salo Modern Bandin säestyksellä vuonna 1961.
Laila Kinnunen toi mieleeni Carolan, jonka hienoja jazztulkintoja Heikki Sarmanto Trion kanssa vuodelta 1966 julkaistiin vuonna 2004 (Jazzpuu 8-CV). Ja eiköpähän triossa bassoa soittanut Tapani Tamminen, hieno kuvataiteilija, joka kuului edellä mainittuun Heimolan talon Aloha-ryhmään! Näin kaupungin paikat linkittyvät toisiinsa ennustamattomilla tavoilla.
Hetken nojaan seinään ja pohdin uusia retkisuunnitemia.
Ai,
VastaaPoistaettä tällainen seura – hauskaa!
Mitkä ovat seuran säännöt – pääseekö jäseneksi – entä jäsenmaksunsuuruus?
ulla
Muuten Mäyränkolonjuttuun liittyen Heimolan Alkon vieressä olleen kapakan nimi oli Sivukirjasto.
VastaaPoistaKirjaston asiakas/u
Itse, koska en ole Helsinkiläinen mutta milloin tää "Mäyränkolo" purettiin? Siihen tuli kerrostalo tilalle, sen käsityksen ainakin netistä luettuani sain.. Oikaiskaa te toiset, ketkä tiedätte asian? Olisin todella kiitollinen siitä!
VastaaPoistaOlin paikalla 1964 kun oli sateinen päivä ja illan Albertinkatu 20 Old House Jazz Clubissa sen sisäkatto repesi, kun talon katto vuoti ja Jazz tilan sisäkatto pullistui alaspäin kunnes se puhkesi ja kaikki sen alla oleet Jazz fanit kastuivat. Tämän jälkeen talo suljettiin 1964. Vanhan puutalon tilalle valmistui uusi kivitalo 1970.
VastaaPoista