Punavuoren Psykomaantieteellisen Seuran tematiikka muotoutui jo kauan ennen seuran varsinaista perustamista – todennäköisesti joskus vuoden 2006 aikana. Toisin kuin tietyllä tavalla seuran esikuvana toiminut Situationistinen Internationaali, joka ennen hajoamistaan muuttui taiteesta enemmän poliittiseksi liikehdinnäksi, punavuorelainen liike aloitti enemmän poliittissävyisellä interventiolla ja liukui sitten kohti vapaampia ja leikkisimpiä taideprojekteja.
Kaikki alkoi siitä, kun eräs poikani ystävä sai sakot siitä, että hänen poliisin syyttä suotta tarkastamassa repussaan oli kaksi kangastussia. Tapahtuma loukkasi pahasti oikeustajuani. Kirjoitin siitä myös närkästyneen radiokolumnin, jonka luin YLE1:n Kultakuumeessa 7.9.2006.
Kolumnin kirjoittaminenkaan ei riittänyt. Päätin tehdä taiteellissävyisen intervention, joka koostui tekemistäni minikokoisista tageista, niiden kuvaamisesta digikameralla ja Voimassa 9/06 julkaistusta kuvilla varustetuista artikkelista My Tag, a Work in Progress. Täytyy tunustaa, että olin vähän lapsellisen ylpeä, kun Suomen johtava graffiti-sivusto Kromi julkaisi juttuni myöhemmin pdf:nä:
Ylpeyttäni ei lainkaan vähentänyt se, että juttuni myös noteraattiin myönteisesti Megafoni-lehdessä Eetu Virenin ja Kukka Rannan niinkin myöhään kuin 21.4.2008 päivätyssä artikkelissa Nollatolen kuolinkamppailu sekä sieltä siteerattuna vielä kahdessa blogissa, jotka olivat nekin minulle uusia tuttavuuksia:
Eräässä keskusteluforumissa juttuuni suhtauduttiin myös myönteisesti, vaikka yksi kirjoittaja totesikin tylysti: "Vittu mitä taide-lesbo-paskaa."
Olin siis hetken aikaa varsin onnistuneesti poliittinen taiteilija, vaikka varsinaisissa taidepiireissä asiaa ei luonnollisestikaan noteerattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti