Talot no 20: Punavuorenkatu 20

On olemassa paikkoja, joissa ns. paikan henki eli genus loci, niin kuin latinaksi sanotaan, ei oikein tunnu enää olevan hengissä. Punavuorenkatu 20 on vähän tällainen paikka. Vaatimattoman punatiilisen rakennuksen on suunnitelut arkkitehti Robert Lyly, ja se valmistui vuonna 1923. Jossain muualla – Turussa ja Mellilässä – Lyly on saanut aikaiseksi vähän enemmänkin paikan henkeä luovaa. Mutta pelkistä rakennuksistahan ei ole kyse. Punavuorenkatu 20 on rakennus, jonka ohi vain kävellään nopeasti, kun mennään jonnekin muualle. Kun laskeutuu alas Punavuorenkatua, onkin vaeltajaa odottamassa sekä Telakanpuistikko että näkymä itse telakalle, jota ei kohta enää ole.

Täytyy siis vähän pinnistellä. On muitakin asioita, joita ei enää ole. Onneksi tiedän, että Punavuorenkatu oli yksi niistä kaduista, joita käytettiin pulkkamäkenä silloin, kun Rööperi oli vielä puutaloista koostunut kaupunginosa.

Pieni surffailu tuottaa myös tiedon, että osoitteessa vaikutti Amanda Smedman -niminen valokuvaaja vuonna 1918 – siis ilmeisesti paikalla sijainneessa puutalossa. Smedman sai maistraatilta tuolloin luvan myydä valokuvia Vanhan kirkon hautausmaalta ja Helsingin vuoden 1918 voitonparaatista. Muuta Smedmanista ei selviäkään, joten jonain päivänä pitäisi tehdä retki Suomen valokuvataiteen museoon ja katsoa heidän kokoelmatietojaan. Tiedä vaikka Amanda olisi kuvannut studionsa ohi laskettelevia lapsiakin!

Toisinaan kaupungilla havahtuu siihen, että kivijalassa on omituinen toimisto, jonka toimenkuva ei ikkunan kautta oikein välity, eivätkä toimijoiden nimetkään aina kerro mitään. Ikkunarekvisiittakin saattaa olla aika omituista. Siinä sitä on pähkäiltävää:

Ja olihan punatiilisen julkisivun seassa vähän rappaustakin, tosin likaisen ja kuluneen tuntuista:

 

Mutta kyllä sitä monenlaista mielenliikehdintää tapahtuu. Luulen, että käyttämäni metodi alkaa jo osoittaa toimivuutensa. Punavuorenkatu 20 sai minut katselemaan voitonparaatia YLE:n Elävästä arkistosta. Ja tuon mystisen toimiston Che Guevara muistutti minua siitä ajasta, kun ostin oman Ernesto-julisteeni Kirjavintistä, jota sitäkään ei enää ole. Muistan senkin, kuinka porvarillista äitiäni harmitti.

Siunattu Punavuorenkatu 20! Taidanpa lähteä ihan oikeasti Suomen valokuvataiteen museoon.

Ja pitihän sekin selvittää, mikä ja missä on Mellilä. Nytpä tiedän senkin.