Pääsin kuitenkin ensimmäistä kertaa reissullani syömään, koska rakennuksessa sijaitsee muutaman vuoden vanha soul- ja James Bond -henkinen ravintola Belly, jonka lounasbuffet on yleensä ihan kelpo – niin olivat syömäni metsäsienikeitto ja lime-ahvenkin. Enemmän kuitenkin ilahduin, kun minua palveli vanha tuttu Sanna, joka teki samaa aikoinaan Salvessa, jolloin kapakka ei ollut ihan niin hokelantolainen kuin se nykyään on.
On paikassa syöty ennenkin. Bellyn paikalla sijaitsi nimittäin ennen Bellyä sekä lyhytikäistä ja varsin mautonta Leningrad Cowboys -ravintolaa yksi stadin klassikoista: Kultainen Härkä. Mauton se oli Kultainen Härkäkin omalla tavallaan: siellä oli suihkulähde ja puudelin kokoinen kultaisen härän veistos. Mutta väkihän se lopultakin ravintolan tekee. Kultainen Härkä oli kapakka, jonka heterogeenisessa porukassa viihtyivät niin hämärämiehet, taiteilijat kuin rakennustyöläisetkin. Lisäksi se oli yksi stadin legendaarisista shakkimestoista.
Viimeisten päivien suurin ilonhetki syntyikin siitä, kun yritin käydä takapihalla etsimässä jonkinlaista rappauspintaa. Ravintolan takaoven ikkunoissa oli vielä jäljellä Härän aikaisia koristeita, osin täysin sirpaloituneina. Varsinaista urbaania nykyarkeologiaa siis:
Ja rappaustahan ei löytynyt. Liekö tämä jotain kuparipeltiä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti